Tämä sivu käsittelee edunvalvontavaltakirjan laadintaa. On yleensä helpompaa laatia asiakirjaluonnos, jos on jokin malli eikä pelkkiä ohjeita.
Edunvalvontavaltuutuksesta on oma laki. Valtuutus on tahdonilmaisu (minä valtuutan ….) joka toteutetaan valtakirjalla.
Neljä vaihetta
Edunvalvontavaltakirjan laadinta voidaan tehdä neljässä vaiheessa:
- opiskelu, googlaamalla ja vierailemalla eri sivuilla, tekemällä muistiinpanoja ja jutella keittiöpöydän äärellä;
- valitsemalla henkilöitä, jotka voisivat suostua valtuutetuksi tai varahenkilöiksi (yleensä hankalin vaihe);
- laatia valtakirjan luonnos, joko puhtaalta pöydältä (netissä on ohjeita) tai aloittaa mallin tai esimerkin avulla muuttamalla se; ja
- käydä juristin kanssa läpi valtakirjan luonnos.
Perusmallin avulla on tarkoitus keskittyä siihen mitä asioita haluaa sisällyttää valtakirjaan.
Ainakin viranomaisten sivuilla tulisi käydä. Digi- ja väestötietovirasto (DVV) sittemmin vahvistaa valtakirjan, joten se on keskeisin viranomainen.
Perusmalli
Edunvalvontavaltakirjan perusmallin linkki on sivun lopussa. Perusmalli pitää muuntaa oman tilanteen ja tahdon mukaan. Sitä voi käyttää keittiöpöytäkeskusteluissa niin että valtuuttaja ymmärtää paremmin mistä on kyse. Valtuuttajan tulee tietää mitä haluaa ja voi sitten kertoa sen juristille.
Periaatteet
Perusmalli noudattaa tarkkaan lain tekstiä ja terminologiaa. Tämän tarkoituksena on helpottaa ja nopeuttaa Digi- ja väestötietoviraston DVV:n vahvistustyötä ja vähentää tulkinnan tarvetta. Omat muotoilut merkitsevät DVV:lle tarkkaa läpikäyntiä sen varmistamiseksi, että kaikki vaadittava on mukana. Väärä terminologia merkitsee pahimmillaan, että valtakirjaa ei voi vahvistaa.
Henkilöiden valinta
Valtuutettu ja toissijaiset valtuutetut voivat esitetyssä järjestyksessä ottaa kokonaisvastuun valtuuttajan asioiden hoidosta. He ovat tässä perusmallissa oikeutettuja kaikkeen tietoon valtuuttajan henkilöstä, omaisuudesta, terveydestä ym.
Varavaltuutetut ovat tilapäisiä varahenkilöitä, jotka voivat hoitaa tiettyjä rajattuja asioita, jos varsinainen valtuutettu on estynyt tai esteellinen (jäävi). Toissijainen valtuutettu voi myös olla varavaltuutettu. Varavaltuutetuille ei tässä perusmallissa ole annettu oikeutta kaikkiin tietoihin. Perusmallissa nämä ovat perheenjäseniä sekä yksi perheen ulkopuolinen henkilö.
Perheen ulkopuolinen varavaltuutettu (tilapäinen varahenkilö) on tarpeen niissä tapauksissa, joissa valtuutettu ja muut varahenkilöt ovat esteellisiä, esim. lahjat, perheen sisäiset kaupat tai valtuuttajan edustaminen kuolinpesässä. Varavaltuutettuna hän saa perusmallin mukaan vain niitä tietoja, jotka tarvitaan sitä tehtävää varten, jota hän saa hoitaakseen, ei siis kaikkea tietoa (esim. terveystietoja ei tarvita perheen sisäistä kauppaa varten).
Oikeustoimi, jonka esteellinen valtuutettu tekee, on pätemätön.
Henkilöiden valinnassa on otettava huomioon, että he ovat täysi-ikäisiä, luotettavia sekä että heillä on käytännössä mahdollisuuksia ja osaamista hoitaa tehtävä. Henkilöt voivat olla perheenjäseniä tai muita, eroa on ehkä eniten esteellisyyden kannalta tai tietojen antamisen kannalta.
Mukaan otettavaa
Laki määrää, että valtakirjassa on mainittava ne asiat, joita valtuutus koskee. Perusmalli on melko yksityiskohtainen ja se sisältää myös selostuksia ja ohjeita valtuutetuille, sekä vaihtoehtoja ohjeille sekä esimerkeiksi siitä mitä voidaan sisällyttää välttämättömien vähimmäisasioiden lisäksi.
Sosiaaliturvatunnusta ei otettu mukaan koska valtakirja tarvittaessa kopioidaan eikä kopioiden säilytys kaikissa tapauksissa täytä tietosuojan riittävää tasoa. Syntymäaika ja yhteystiedot riittävät yksilöimään henkilöitä.
Perusmalliin ei ole otettu mukaan mitään säännöllistä raportointia DVV:lle. Sen sijaan on otettu mukaan vuosittainen raportointi perheen sisällä (ovat mukana valtuutettuina; muut henkilöt pitää mainita erikseen). Pyydettäessä DVV kyllä tarkastaa, jos on väärinkäytösepäilyjä.
On henkilöitä, joiden mielestä ainoastaan tarpeelliset valtuutukset otetaan mukaan, ei selostuksia tai ohjeita. Tätä varten alla on linkki lyhyeen valtakirjamalliin. Lyhyt malli antaa valtuutetulle laajat valtuudet päättää asioista ilman valtuuttajan ohjeita.
Lain tiukat vaatimukset
Laissa on joitakin tiukkoja vaatimuksia, jotka on täytettävä. Muuten DVV ei voi vahvistaa valtakirjaa. Ole erityisen tarkka terminologian sekä todistajien jäävittömyyden kanssa. Jos valtakirja on tarkoitettu myös kiinteistöjen kauppaan ja muihin kiinteistöasioihin se on mainittava erikseen.
Pankkien vaatimukset
Laki ei vaadi, että pankkiasioiden hoito mainitaan erikseen. Pankeilla on hiukan erilaisia vaatimuksia siitä, miten pankkiasioiden hoito sisällytetään valtakirjaan. Jotkin pankit katsovat, että valtuutus hoitaa kaikki talousasiat ei kata pankkiasiointia. Oikeus hoitaa pankkiasiat tulee silloin olla erikseen sisällytetty. Jos jo olet tehnyt valtakirjan, tarkista että siihen sisältyy oikeus hoitaa pankkiasiointi. Muuten voi tulla riitelyä pankin kanssa, ja se on turhaa.
Perusmalli (suomeksi ja ruotsiksi)
Linkki avataan yleensä pitämällä ctrl-näppäintä alhaalla ja klikkaamalla linkkiä jolloin tiedosto ladataan, sitten avataan ladattu tiedosto jota sitten voi muuttaa.
Lyhyt valtakirjamalli:
Suomeksi: Lyhytedunvalvesim_1
Ruotsiksi: KortIntrbevfullm-1
Yksityiskohtainen valtakirjamalli:
Suomeksi https://syyspuolenturva.fi/wp-content/uploads/2024/10/Edunvalvesim-13.docx
Ruotsiksi https://syyspuolenturva.fi/wp-content/uploads/2024/10/Intrbevfullmex-13.docx
Perusmalli on julkaistu kahdella kielellä koska ruotsinkieliset henkilöt käyttävät jompaa kumpaa tai molempia. Haluttaessa voi laatia kaksikielisen valtakirjan. Perusmallit on päivitetty lokakuussa 2025.
15.10.2025
