Tämä sivu on tarkoitettu lähinnä tavallisimpia hautajaisia varten. Se on pikemmin muistilista kuin ohje.
Määräykset hautajaisista
Me ihmiset olemme erilaisia, ja sillä on suuri merkitys hautajaisjärjestelyille.
Toiset haluavat jäädä ihmisten muistiin, näyttävillä hautajaisilla ja järjestelyillä, toiset haluavat hiljaiset hautajaiset pelkästään läheisten kesken, ja toiset taas haluavat unohtua mahdollisimman nopeasti.
Ensimmäinen päätös on, haluaako itse määrätä hautajaisistaan vai antaako läheisten päättä.
Jos haluaa itse määrätä hautajaisistaan voi sen tehdä hautausohjeella. Siinä voi määrätä mm. siunaustilaisuudesta, muistotilaisuudesta, kuolinilmoituksesta, muistokirjoituksesta, ja / tai haudasta. Ohjetta pidetään sitovana, vaikka hautaustoimilaissa käytetään sanaa toivomus. Siksi hautausohje voi vähentää kiistoja hautausjärjestelyistä. On varmempaa tehdä erillinen ohje kuin sisällyttää määräykset testamenttiin, koska testamenttia ehkä luetaan vasta hautauksen jälkeen.
Suulliset ohjeet ehkä eivät tavoita kaikkia niitä, jotka sittemmin osallistuvat järjestelyihin. Silloin on suurempi kiistojen riski.
Seurakunnilla voi olla lomake hautajaissuunnnitelmaa varten.
Ohje annetaan mieluummin läheisille, jotka muutenkin järjestävät kaiken. Hautaustoimisto on hyväksi avuksi suunnittelussa ja etenkin toteutuksessa.
Joillakin hautaustoimistoilla on hautaustestamentti, joka oikeastaan on etukäteistilaus, etukäteismaksulla tai ilman. Hautaustestamentti on myös hautausohje.
Juutalaisissa ja islamilaisissa hautauksissa uskonnollisilla yhteisöillä on keskeinen asema hautaustoimiston tilalla.
Perheen, suvun ja oman yhteisön perinteillä on huomattava merkitys hautauksen eri vaiheiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Uskonnollisilla yhteisöillä on omat säännöt ja perinteet. Esim. juutalaisuudessa ja islamissa on määräyksiä, että hautaus tehdään nopeasti, 24 – 36 tunnin sisällä. Kumpikaan ei hyväksy polttohautausta. Ortodoksinen kirkko suosii arkkuhautausta ja hautausta ilman tarpeetonta viivyttelyä.
Hautaus vaatii terveysviranomaisten hautausluvan.
Suruliputus
Jos kuolet kun asut hoivakodissa tai vastaavassa he hoitavat suruliputuksen. Omaiset kotona tai kotitilalla voivat hoitaa suruliputuksen, tai asunto-osakeyhtiö hoitaa sen, usein myös työpaikka. Suruliputus tapahtuu kuolinpäivänä heti kun tieto on tullut, tai jos liputus jäisi kovin lyhyeksi niin seuraavana päivänä. Suruliputuksessa lippu on koko päivän puolisalossa. Jos haluaa unohtua nopeasti niin ehkä mitään suruliputusta ei toteuteta.
Hautajaispäivänä lippu on puolisalossa hautajaistilaisuuden loppuun ja nostetaan sitten täyssalkoon.
Suruliputus tehdään niin että lippu ensin nostetaan täyssalkoon ja lasketaan sitten yläreuna kolmanneksen salon mitasta, jolloin lipun alareuna on salon puolessavälissä. Kun lippu lasketaan, se nostetaan ensin täyssalkoon.
Adressit
On tavallista lähettää surunvalitteluadressi tai kukkia omaisille, tai muulla tavoin osoittaa myötätuntoa.
Jos haluaa unohtua nopeasti voi yrittää, ettei tiedota kuolintapauksesta sukulaisille ja ystäville, vaikkakin se voi olla käytännössä vaikeata.
Arkku ja uurna
Yleensä hankitaan ruumisarkku ja tarvittaessa tuhkauurna hautaustoimistosta. Jos pystyy tekemään kauniin uurnan itse se on henkilökohtaisempi. Hautaustoimisto antaa ohjeita.
Siunaustilaisuus
Siunaustilaisuus on uskonnollinen tilaisuus minkä vuoksi musiikin tulee olla uskonnollinen tai joka tapauksessa sopiva. Musiikista sovitaan kanttorin tai vastaavan kanssa.
Hautausohjeessa voi määrätä joko siunaustilaisuuden pääpiirteistä tai tilaisuuden koko ohjelmasta yksityiskohtaisesti, mukaan laskien papin valinta, ohjelma ja musiikki sekä mitä papin puheen tulisi sisältää tai välttää. Myös osanottajien puheista arkun tai haudan ääressä voi määrätä.
Jos siunaustilaisuus tapahtuu kirkossa, kappelissa tai vastaavassa tulee noudattaa seurakunnaan tai vastaavan uskonnollisen yhteisön ohjeita.
Eräs aikaisimmista päätöksistä on päätös siunaustilaisuuden osallistujista. Hiljaisuudessa tapahtuvassa hautajaisissa ovat yleensä mukana ainoastaan lähiomaiset. Avoin kutsu kaikille julkistetaan yleensä kuolinilmoituksessa viikko tai pari ennen siunaustilaisuutta.
Jos haluaa määrätä kukista, se tehdään kutsussa. Kukkien sijaan voi tukea jotain yhteisöä. Tällöin voi kirkon tai kappelin ovella jakaa kukka jokaiselle, mikä on ilmoitettava kutsussa.
Toinen aikainen päätös on arkkuhautaus tai polttohautaus. Seurakunnat ja viranomaiset suosittelevat polttohautausta koska silloin tarvitaan pienempi maa-alue hautausmaata varten. Tuhkauurnan voi haudata arkkuhautaan ja siten välttää uuden haudan perustamista.
Tuhkaus on yleensä tehty siunaustilaisuuden jälkeen, mutta sen voi kyllä tehdä jo ennen siunaustilaisuutta.
Tilaisuuden ohjelman voi suunnitella monella tavalla. Ohjelma mielellään tulostetaan lauluteksteineen niitä lauluja tai virsiä, jotka osallistujat laulavat. Ohjelmassa voi sallia lyhyitä muistosanomia tai toivoa ettei puheita pidetä. Kukat jätetään useimmiten arkun viereen, jos on polttohautaus, tai haudalle jos on arkkuhautaus, arkun hautaan laskemisen jälkeen.
On erilaisia perinteitä koskien niitä muistotekstejä, kortteja ja nauhoja, joita liitetään haudan kukkiin. Joko omaiset ottavat ne talteen heti tilaisuuden jälkeen, tai annetaan niiden olla haudalla muutaman päivän.
Hautauksen voi tehdä myös ilman siunaustilaisuutta, erityisesti jos haluaa unohtua nopeasti.
Muistotilaisuus
Muistotilaisuuden voi pitää seurakunnan tiloissa, ravintolassa tai kodissa. Ohjelma on vapaa, puheita tai ei, musiikkia ja laulua tai ei, adressien lukemista tai ei. Tarjoilu on myös vapaa. Jos on useita vieraita muilta paikkakunnilta on ehkä tavallisempaa tarjota ruokaa.
Iso muistotilaisuus on tapa kunnioittaa kuollutta ja samalla muistaa hänet.
Muistotilaisuutta pienempi vaihtoehto voi olla lounas tai vastaava lähiomaisille, ilman muistotilaisuutta. Tästäkin voi määrätä hautausohjeessa.
Muistojumalanpalveluksia
Perheillä ja yhteisöillä voi olla perinteitä järjestää useampia jumalanpalvelutilaisuuksia tai muistotilaisuuksia ennen / jälkeen varsinaista siunaustilaisuutta. Tämä voi perustua uskonnollisiin tapoihin mutta myös jos kuollutta haluaa muistaa kauemmin.
Ainakin joissakin lutherilaisissa seurakunnissa luetaan vuoden aikana kuolleiden nimet pyhäinpäivänä.
Ortodoksisessa kirkossa on muistojumalanpalveluksia neljä kertaa varsinaisen siunaustilaisuuden lisäksi.
Kuolinilmoitus
Kuolinilmoitukset ovat tavallisia mutta eivät pakollisia. Seurakunnat yleisesti julkaisevat kuolleiden nimet.
Kuolinilmoituksia julkaistaan lehdessä yleensä siunaustilaisuuden jälkeen, jos on hiljaiset hautajaiset pelkästään lähiomaisille. Jos on avoin kutsu siunaustilaisuuteen, voidaan kuolinilmoitus julkaista kutsun kera, viikko tai pari ennen siunaustilaisuutta.
Kuolinilmoitus on perheen ilmoitus, että rakas henkilö on kuollut. Siksi on yleensä mukana lähiomaisten nimiä, joskus muitakin sukulaisia, harvemmin muita. Työpaikka ja / tai työtoverit julkaisevat joskus oman kuolinilmoituksen.
Muistokirjoitus
Muistokirjoituksen voi julkaista lehdessä. Se voidaan julkaista samanaikaisesti kuolinilmoituksen kanssa tai myöhemmin. Hyvä muistokirjoitus on melko vaikea kirjoitettava, sen pitää olla kohtelias, kuvaileva ja mielenkiintoinen. Useimmiten kirjoittaja on lapsi tai hyvä ystävä.
Muistokirjoituksen voi kieltää hautausohjeessa, jos haluaa niin.
Hautavaihtoehdot
Hautaisohje voi sisältää ohjeita haudasta.
Hautavaihtoehtoja:
- järjestetty hautausmaa;
- perhehauta / sukuhauta;
- uusi arkkuhauta tai uurnahauta;
- oleva arkkuhauta tai uurnahauta;
- uurnalehto;
- ulkopuolella järjestetyn hautausmaan
- yksityinen hauta omalla maalla;
- sirottaa tuhka esim. mereen.
Vaihtoehdot riippuvat monesta asiasta. Tärkeä asia on, että varsinaiset hautapaikat yleensä vaativat ylläpitoa, kun uurnalehto tai sirotettu tuhka ei vaadi kunnossapitoa. Perheillä ja alueilla on erilaisia perinteitä haudoilla käyntiä varten sekä hoitoa varten, kukkien ja kynttilöiden vientiä, ym. Osittain tämä riippuu siitä, asuuko joku perheenjäsen haudan lähellä.
Uurnalehto on periaatteessa ainoastaan paikka, jossa myöhemmin voi muistaa kuollutta, kukkakimpulla tai kynttilällä syksyn aikana.
Nimettömin tapa on sirotella tuhka esim. mereen eikä laittaa minnekään kuolleen nimi näkyviin. Tämä on nopein tapa unohtua.
Omaiset ovat velvollisia hoitaa haudat itse tai sopia seurakunnan kanssa hoidosta.
Valtionkirkon hautausmaita voi käyttää myös, jos kuollut ei ole kuulunut kirkkoon. Jotkin yhteisöt avustavat maallisilla hautausjärjestelyillä. Suomessa on kymmenkunta maallista (ei-uskonnollista) hautausmaata, useita ortodoksisia sekä juutalaisia ja islamilaisia hautausmaita.
Muistomerkki
Hautakivi, risti tai muu muistomerkki haudalla on valittavissa. Muistomerkki ei ole pakollinen. Seurakunnan hyväksyntä tarvitaan kuitenkin muistomerkille.
Uurnalehdossa muistomerkki voi olla yksinkertainen nimi tai pelkkä nimen kaiverrus yhteiseen muistomerkkiin. Joissakin uurnalehdoissa on muistomerkki niille, jotka on haudattu mereen (siroteltu tuhka).
Hautajaisavustus
Joillakin tahoilla on tarjolla hautajaisavustus, kunta, vakuutus tai joku muu, jos kuollut on ollut sellaisen yhteisön jäsenenä.
Unohtua
Joka haluaa unohtua ja sekin mahdollisimman nopeasti valitsee minimin. Minimi vaatii kuitenkin yksinkertaisen arkun, uurnan tuhkalle ja että tuhka sirotetaan mereen. Ei siis siunaustilaisuutta, ei muistotilaisuutta, ei kuolinilmoitusta, ei muistokirjoitusta, ei hautakiveä eikä hautaa.
30.8.2025